Kävin hakemassa brittibändi Portisheadin uuden albumin eilen, kun se vihdoin saapui suomalaisiin levykauppoihin. (Kyllä, haluan levyni poikkeuksetta käsinkosteltavina esineinä.)
Tänään Third on soinut ahkeraan. Melkoinen comeback, sanoisin. Kymmenessä vuodessa yhtyeen musiikki on ottanut aimo harppauksen suoraviivaisuuden suuntaan. Muutos on pelkästään positiivista. Esimerkiksi kappale We Carry On tarttuu korviin pihdin lailla. Brutaali Machine Gun on puolestaan hypnoottisen lumoava minimalistisuudellaan.
Jotain tuttua yhtyeen soinnissa kuitenkin on. Portisheadin musiikki kuulostaa myös uudella albumilla sille kuin sitä ei olisi tarkoitettu kuunneltavaksi. Älkää käsittäkö väärin. Tämä oli kehu.
Bristolilaisbändin musiikin kuunteleminen aiheuttaa ainakin minussa vieraantuneisuuden tuntemuksia. Vähän kuin pääsisi kuuntelemaan salaa ääniä, joita ei oikeastaan ole tarkoitettu kuunneltaviksi – korkeintaan kuultaviksi.
Vieraantuneisuutta korostaa laulaja Beth Gibbonsin riisuttu tapa laulaa. Gibbonsia kuunnellessa lauseet kuulostavat sille kuin ne olisivat vereslihalla. Sanoituksetkin ovat varsin masentavaa kuunneltavaa.
Oh can’t you see / Holding on to my heart / I bleed, no place is safe / Can’t you see the taste of life (Portishead: We Carry On)
Thirdin sanoitusten melankoliaa kauhisteli myös yhtyettä haastatellut musiikkisivusto Pitchfork.
Pitchfork: I was watching the new Jon Savage Joy Division documentary the other day and there’s this moment where they interview the band and say, ”With all the lyrics he was writing and singing, did you ever worry about Ian? ”And of course they hadn’t paid any attention! Third is sometimes incredibly bleak, lyrically. Did you ever feel the need to check if Beth was all right?
Adrian Utley: Ha! It’s very different. We see her all the time. Joy Division were kids, weren’t they? They were farting on each other and pissing around. There was a whole different world there. She’s a grown woman. She knows what she’s doing.
No. Eipä tässä kai voi kuin toivoa, että Gibbons harrastaa vaikka jotain kivaa kuolemanpelkolajia.
Muusikko Damon Albarnin sanoja mukaillen: Jos Kurt Cobain olisi pelannut jalkapalloa, hän eläisi yhä.
