Markus kirjoittaa fiksusti ja hauskasti filosofian metaforista. Hänen mukaansa filosofiaa voi lähestyä esimerkiksi ajattelun ekonomiana, ajattelun arkkitehtuurina, ajatusten keittotaitona tai terveen järjen tykkitulena.
Näistä rakkain Markukselle vaikuttaa olevan filosofia ajatusten keittotaitona. Filosofiassa, kuten kokkaamisessa, täydennetään ennalta mietittyä reseptiä näppituntumalla, hajulla ja makuaistilla. ”Raaka-aineiden valinta merkitsee paljon, samoin kuin se, mitä cuisinea tarkoitus on tarjoilla”, Markus kirjoittaa.
Filosofian vertaaminen keittotaitoon kuulostaa ihan mukavalle. Kokkaaminen on arkista, maanläheistä ja perustarpeita tyydyttävää puurtamista, jossa voi halutessaan vähän ilotella mausteilla.
Yksi seikka vertauksessa kuitenkin hiertää. Kokkaaminen on nimittäin aina sotkuista. Myöntäkää pois. Keittiö on kokkaamisen jäljiltä aina täynnä likaisia astioita ja epämääräiseksi kökkäreiksi kovettuneita raaka-aineita. Luovuudella suunniteltu ja rakennettu hienostunut ateriakokonaisuus sotkeutuu viimeistään suussa sangen epämääräiseksi mössöksi. Sinihomejuustoa, basilikaa, sipulia, fettucini-pastaa ja prosciutto-kinkkua. Niin hyvää, ettei sanotuksi saa.
Minun mielestäni filosofi ei keitä kasaan epämääräistä (mutta herkullista) ajatusmössöä kokin tavoin. Tai ei ainakaan pitäisi. Jos ajattelutyön lopputulos vie kielen mennessään, ollaan pahasti hakoteillä. Filosofin tehtävä on pikemminkin kirkastaa ajattelua. Tämän vuoksi ehdotan jälleen uutta metaforaa: filosofia on ajatusten tislaamista.
Filosofin tehtävä on kirkastaa ajattelua, tuoda olennaiset asiat esille ja poistaa epäpuhtauksia. Hyvä ajattelu on kuin laadukas viina. Läpinäkyvään ja kirkkaaseen ilmiasuun yhdistyy heikko ja hienovarainen (mutta aistittavissa oleva) maku, joka kertoo juoman historiasta ja valmistusprosessista. Ja onhan filosofiakin päihdyttävää. Liiallisesta nauttimisesta seuraa krapula.
Mutta pakko myöntää näin loppuun: kokkausvertaus ontuu myös astetta henkilökohtaisemmasta syystä. Olen melkoisen surkea keittiössä.
3 Kommentit
Hmm. Oikeastaan, ajatusten tislaaminen on aika hyvä metafora sille, mitä filosofiassa toisinaan yritetään tehdä. Mutta toisaalta, filosofiassa on meneillään paljon muutakin kuin kirkastustoimintaa: tokihan mäskikin pitää jostain valmistaa, eikä sitä tikuista tiukointa kamaa sovi tarjoilla ihan jokaiselle, muutenhan sitä oltaisiin naama mutrussa ihan jokainen. Niinpä tarjolla on myös viintä ja olutta, ja likööriä, joiden valmistaminen kannattaa hanskata siltä varalta, että seuraan sattuu tissuttelijoita.
Keittotaidon kääntöpuolenahan on myös taito maistaa huolella valmistetuista aterioista vivahteita ja harmoniaa; kyetä poimimaan makuja erilleen, jotta tietäisi itse toimeen tarttuessan, mitä kannattaa kokeilla sotkea omaan soppaansa.
Mutta jos filosofian paikoittainen humalluttavuus on herättänyt huomion, kannattaa kurkata ton nimilinkin takaa vähän toisenlainen metafora filosofialle;-)…
Hmm. Metafora on vankila.
Totta puhut. Jonkun täytyy tehdä pohjalle se rankki, josta kouluja käyneet filosofit voivat sitten tislaamisen aloittaa
Vodka tehdään muuten Suomessa ohrasta, koska pellot pursuavat täällä siitä. Toimiikohan sama filosofiassa? Siis että tehdäänkö filosofia (diplomi-)insinööritieteiden ylituotannosta Suomessa? Kansainvälisesti Suomea pidetään kai edelleen analyyttisen filosofian tukilinnakkeena?
Voidaan metaforisesti sanoa, suomalaisen ohraviinan tislauksen jäljiltä juomaan jää melko vähän sokereita, jolloin viinasta tulee suhteellisen pahaa, verrattuna aidosti hyvään vodkaan. Suomalaisen viinan juominen vaatii siis melkoista päättäväisyyttä, blandaamista limppareihin ja mehuihin tai kylmäksi jäähdyttämistä.
Lisäksi meiltä puuttuu varieteettia yleisemmin tarjoilluissa viinoissa, ja siitä syystä ihmisten kiinnostus suuntautuu enemmän muihin ohratuotteisiin (jotka ovat toki yhtä yksitoikkoisia, mutta helpommin nieltävissä). Tämä puolestaan tarkoittaa, että pienikin erilaistuminen tuo kohtuuttomasti huomiota, huolimatta lopputuloksen laadusta.
Toki meiltä löytyy pienempiä esim. viskitislaamoita, pusikossa keitettyä hyvää (mutta vahvaa) pontikkaa, ahvenanmaalaista calvadosta jne.
Mitä tulee ”analyyttiseen filosofiaan”, osa porukasta on ollut jo pitkään sitä mieltä ettei kyseinen käsite tarkoita enää oikein mitään. Voidaan sanoa, että kyseessä on perus-OK pöytäviinan luokka: selkeää viinaa, jota on suhteellisen helppo juoda ja joka valmistetaan milloin mistäkin. Ja toki tällaisen tarjonta on melko suurta ja puolustaa paikkansa. Ranskalaisilla on toki konjakit ja calvadokset, mikä vertautuu erinomaisesti ranskalaisen filosofian yliarvostukseen ja kertoo siitä, kuinka huolellisella brändäämisellä saadaan ihmiset kuvittelemaan juomille ominaisuuksia, jotka niiltä tosiasiassa puuttuvat – as if konjakissa olisi jotain ”sivistynyttä”.
Ja tokihan ranskalaisilla on sitten absintti, tuo hulluuden ja inspiraation juoma, mutta se avautuu loppujen lopuksi aika harvoille, markkinat ovat tukossa kehnolaatuisesta feikkiabsintista ja tyypillisesti se juodaankin väärin (eli leikkaamatta).
Suomalaiset tekee muuten – filosofisesti – ihan hyvää jallua. Siinä konjakkia leikataan ohraviinalla, lopputuloksena melko kelvollista juomaa:-D…