”Ne, joilla on päämäärä, tuottavat propagandaa. Ne, joiden ainoa päämäärä on heijastaa todellisuutta, tuottavat uutisia.”

Molotch, H.; Lester, M. 1974. News As Purposive Behavior: On the Strategic Use of Routine Events, Accidents, and Scandals. American Sosiological Review, February, Vol. 39, Issue 1, 101-112.

Jos kyseenalaistetaan todellisuuden objektiivisen heijastamisen mahdollisuus, kaikki tuotettu tieto on propagandaa.

Nimenomaan – ei teekään. Se vain saa lukijan ajattelemaan vaikkei kaikkia formaalin logiikan sääntöjä täytäkään. Se on jo saavutus.

Taisinkin kirjoittaa aikaisemmin että loppu on käytännössä makuasioista kiistelyä: ei varmaan ole mahdollista vetää mitään selvää linjaa normaalin suostuttelun (mitä käytännössä kaikki viestintä on) ja propagandan välille.

Hannanin kommentti tarjosi tavan oivaltaa, että tässä sen rajan yli on kuitenkin ehkä menty, vaikka toki olet oikeassa siinä, että kömpelöhän se oli.

Entäs sitten? Ei näkökulma tee mistään asiasta yhtään sen enempää oikeaa tai väärää.

Liki kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että propaganda on pahaa, ilkeää ja tuhmaa. Mielenkiintoista olisi ollut tietää, mikä kaikki Hannanin mielestä on propagandaa. Se on arvovalinta.

Nyt Hannan on päästetty heittelemään löysiä analogioita…. tai siis näkökulmia. Tiedolla, että Saddam oli paha, emme tee mitään.

Se asettaa sarjakuvat eri kontekstiin ja saa katsomaan niitä eri tavalla. Samalla se kertoo niistä jotain: ”Hei joo, näin ajateltunahan nämähän _ovat_ vähän kuin neuvostopropagandaa, miksi EU tekee tällaista?”

Hannan ei sano esimerkiksi, että koska Saddam piti polkuautoista niin polkuautot ovat pahoja, vaan että EU-sarjakuvat muistuttavat Saddam-propagandaa (en toki tiedä millaista se oikeasti oli, mutta mielikuva totalitaarisesta propagandasta nyt on varmaan useimmilla). Näissä lauseissa on selvä ero.

Jaa? Päädyttiinkö nyt puhumaan politiikan luonteesta? Poliittisten toimijoiden tekemät päätökset ovat tietenkin arvovalintoja.

Mutta tarkoittaako se todella sitä, että poliitikkojen pitäisi lopettaa arvovalintojensa perusteleminen jollain yleisesti ymmärrettävillä, järkevillä argumenteilla, koska ”ei ole olemassa puhtaasti rationaalista väitettä tai puhtaasti irrationaalista väitettä”?

Oletko nyt tosiaan sitä mieltä, että Hannanin argumentti kertoo jotain sarjakuvista itsestään? Perusteleeko se jollain tapaa sitä, miksi ne ovat propagandaa ja/tai pahaksi?