Viime aikojen mielenkiintoisin nettilöytö on ollut fiktiivinen Secret Diary of Steve Jobs. Blogi kertoo Applen eksentrisestä ja lievästi ilmaistuna omavaltaisesta johtajasta.
Vaikka lukija tietää, ettei kirjoittaja ole oikea Jobs, teksti vie mukanaan. Blogin luoma kuva Jobsista on ihan riittävän uskottava ja varsin viihdyttävä – ainakin jos sattuu olemaan kiinnostunut it-alan kähmintäkuvioista.
Feikki-Jobs palauttaa mieleen parin vuoden takaisen tutun: Bill Clinton Daily Diary. Nyttemmin haudanlepoon siirtynyt ”Clinton”-blogi oli kutkuttavaa luettavaa tirkistelynnälkäisille.
I woke up this morning. Looked to my right. Thank God Hillary’s in Washington. I really don’t have the stomach to be with her today.
Noin Clinton voisi oikeasti tuumailla! Ajatuksella on mukava leikitellä. Entä sitten vaikka Bill ei olisikaan toisessa päässä?
Jotain samaa tuntuu olevan myös siinä tavassa, jolla gradua varten haastattelemani Habbo-nuoret suhtautuvat virtuaalimaailmassa tavattuihin ihmisiin. Tekstin välityksellä vaikuttaa olevan mahdotonta synnyttää täydellistä luottamusta kahden ihmisen välille. Mutta nuoria se ei tunnu häiritsevän. Kukaan ei odota voivansa luottaa toiseen täydellisesti.
K: Miten, sä tos kuitenkin sanoit, että sulla itellä oli monta roolia ja monta eri hahmoa, niin eiks sit tavallaan koskaan pelottanut, että ehkä niilläkin [toisilla Habbo-vierailijoilla] on?
V: Kylhän se, mut… niin kun ei kukaan tiennyt, että mä liikuin nimellä [nimi1] ja [nimi2], niin ei kukaan tiennyt sitä. Et hyvinhän ne voi feikata, jos mäkin feikkaan. Ei se ollut koskaan mitään vakavaa.
Tähän vaikuttaa kenties se, että Habbo Hotelli itsessään mielletään jostain syystä arjesta poikkeavaksi, ikään kuin irralliseksi, vähemmän todelliseksi, leikkimäisemmäksi paikaksi.
Tämä vaikuttanee puolestaan siihen, mitä virtuaalimaailmassa syntyviltä ihmissuhteilta odotetaan:
K: Poikkeeks se [Habbo-seurustelu] sit jotenkin siitä, miten oikeesti seurustellaan?
V: Nojoo! Haha! No siis, mitä mä oon nähnyt. Ei ne mun mielestä eroo siitä, vaikka ne ei seurustelis, paitsi että siinä nimessä lukee ”varattu” ja joillain ”vapaa”. Emmä tajuu.
Osa aikaisemmasta identiteettiä internetissä käsittelevästä tutkimuksesta menee metsään juuri tässä. Niissä tutkija hämmästelee aluksi, että verkkoroolipelin, kuten World of Warcraftin tai Lineagen pelaaja todella tulkitsee roolia. Sitten hän yleistää havainnon käsittämään koko internetiä – ottamatta huomioon verkkoroolipelin tuomaa pelillistä kontekstia.
Verkkoroolipelit mielletään selvästi peleiksi, mutta kuinka leikkimäisiä paikkoja virtuaalimaailmat ovat? Jaa-a.
6 Kommentit
*kulmat kohoaa*
Puhutko Habbosta verkkoroolipelinä? Vai vaihdatko viimeisissä kappaleissa pelityyppiä josta puhut?
Juu, en puhu viimeisessä kappaleessa Habbosta, vaan identiteettiä internetissä käsittelevästä tutkimuksesta, joka on perustunut mud- ja mmorpg-tapauksiin. Habbo ei ole toki ole verkkoroolipeli (mmorpg), mutta nuoret tuntuvat kuitenkin pitävän sitä pelimäisempänä kuin vaikkapa MySpacea tai IRC-galleriaa. Mikä nyt ei varsinaisesti kai ole kovin yllättävää
Muotoilen uudestaan. Onko nyt selkeämpi?
Ehkä roolipelientusiastit eivät vetäisi niin totisesti hernettä nenäänsä, jos Habbon yhteydessä toteaisi, että sitä pidetään roolileikkinä…
Teppo, viet sarkasmin aivan uusille tasoille
Mut sit suuttuis SMFR. :
Juu, tuohan on pitkälti tuon verkkoidentiteettejä koskevan tutkimuksen heikkous, että suurin osa perustuu juuri mudeihin sun muihin ja tutkimus on tehty 90-luvulla. Tosiaan sitten esitetään näistä tutkimuksista saatuja tuloksia yleistyksinä koskemaan kaikkia verkkoyhteisöjä ja virtuaalimaailmoja. Sen jälkeen, kun on tullut kuitenkin tiesminkäläistä uutta yhteisöä, joihin eivät päde enää samat toimintatavat ja jotka mahdollistavat aivan uudenlaista identiteetin vahvistamista tai luomista.
Toisaalta kyllähän tuota uudempaakin tutkimusta jonkin verran on, mutta silti vielä aikasta vähän. No voin vinkata, että kohta saat itsekin osallistua erääseen tutkimukseen aiheesta.