Supertuottaja Timbalandia syytetään Tempest-nimellä tunnetun demoscene-muusikko Janne Sunin parin vuoden takaisen kappaleen ronskista lainaamisesta. Keskustelu aiheesta käy vilkkaana Digg-uutispalvelussa. Myös Yle reagoi aiheeseen.
Ohessa video, josta kukin voi tulkita kappaleiden yhtäläisyyksiä.
[youtube]M4KX7SkDe4Q[/youtube]
Ehkä vielä selvemmälle näyttää puolestaan tämä.
[youtube]wV2fTEeP6GM[/youtube]
Mielenkiintoiseksi jutun tekee se, että toisten sämplääminen sekä kappaleiden ja ideoiden lainailu ovat arkipäivää demoscenessä. Kovin vierasta touhu ei myöskään ole ollut hiphopissa. Onko siis väärin, että hiphop-tuottaja lainaa biitin sieltä ja toisen tuolta? En tiedä. Ero on ainakin siinä, että demoscenen sisällä musiikkia tuotetaan pääasiallisesti epäkaupallisiin tarkoituksiin.
23 Kommentit
Nämä on mielenkiintoisia vääntöjä. Muistan tovi sitten kun jonkun deviantArt-photoshoppauksia oli käytetty muistaakseeni jossain aikakauslehdessä, ja siitä nousi välittömästi valtava lauma deviantArttaajia barrikadeille puolustamaan tekijänoikeuksia.
Eikä siinä mitään, niitä minäkin puolustan, mutta veikkaan että aika moni samasta jengistä oli samaan aikaan toisella foorumilla haukkumassa rahanahnetta RIIA:ta ja propagoimassa vapaan IP:n puolesta.
Oma koira puree aina kovimmin, luulen.
RIAA:ta jopa. Eikö hiphop-sämpleistä muuten käyty jotain oikeutta juuri vähän aikaa sitten, tuli mieleen?
Hmm, kysymys on sikäli absurdi, kun sämpläys on sen verran yleinen osa hiphop-kulttuuria, että jossain on aina takuulla joku oikeusjuttu vireillä
Aika harva kai sinänsä on hylkäämässä absoluuttisesti tekijänoikeuksia. Pointti on kai lähinnä siinä, miten niiden avulla tehdään rahaa (esim. CC-lisenssit versus patenttioikeudet). Demoscenen ja hiphop-alakulttuurin sisällä lainailu on yleisesti hyväksyttyä siksi, ettei kukaan nettoa siitä.
Timbalandin ohella lynkkaysjoukkojen tähtäimessä on ollut myös – ylläri pylläri – RIAA, joka ei varmasti ole kovin innokkaasti käymässä edustamansa levy-yhtiön kassakoneen kimppuun, vaikka muuten puolustaakin raivokkaan tiukasti tekijänoikeuksia.
Inttämisen vuoksi:
”Hiphop-alakulttuurin sisällä lainailu on yleisesti hyväksyttyä siksi, ettei kukaan nettoa siitä.”
Eminem? 50Cent? 2Pac? Mielenkiintoinen filosofinen kysymys, tavallaan. Oma käsitykseni on, että sämpläys on hiphopissa yleisesti hyväksyttyä, mutta rahan teko (tai sen tavoittelu) siihen jollakin tavalla (riippuen genrestä toki) kyllä kuuluu, niinkuin suurimpaan osaan populaarimusiikkia.
Niin. Tarkoitin hiphop-alakulttuurilla todellakin alakulttuuria.
Mielestäni käsityksesi on puhtaasti väärä – ainakin jos puhutaan harrastelijoiden kansoittamasta alakulttuurista. Harva niitä autotallibändejä rahan vuoksi perustaa. Moni tyytyy pysymään harrastuksena ja marginaalissa.
Come on. Harvalla 13-kesäisellä välkkyy dollarit silmissä, vaikka ne myykin pumppunsa omakustanteita eurolla kavereille. Touhusta saatava ”hyöty” tulee kyllä aivan muualta kuin rahasta, esimerkiksi kavereista, tekemisen ilosta, oppimisesta, yleisön ihailusta jne.
50centin tai 2pacin kaltaisena artistina häärääminen on puolestaan ammatti, eivätkä ammattilaiset yleisesti ottaen varasta toisiltaan, amatööreiltä puhumattakaan. Business is business is business.
Tilanne on vähän sama kuin että teknofirman R&D-osasto kävisi pöllimässä yläasteen nörttiklubin kehittämän kynänteroittimen pohjapiirustukset.
Nykyisin, kun tietyt hiphop-artistit ovat osa kansainvälistä bisnestä, puhutaan samplejen puhdistamisesta (clearing, http://www.bbc.co.uk/radio1/onemusic/legal/samplep01.shtml), jossa niiden käyttöoikeudet selvitetään ja sovitaan ennen oman biisin julkaisemista. Juuri tässä Timbaland näyttäisi mokanneen.
Joo siis en ole tuosta rippaamisen vääryydestä yhtään eri mieltä, Timbaland pissii suomalaista silmään selvästi oikein kunnolla.
Tavallaan vain ironista, että moni pieni tekijä varmasti mielellään käyttäisi sampleja vapaammin – tavoite, jota vastaan tässä tavallaan soditaan.
Minä nyt sotken tähän soppaan ties minkä ruokailuvälineeni.
Eihän tuossa Timbalandin tapauksessa ollut kyse sinänsä sämpläämisestä, vaan plagioinnista. Sämplätessä (ainakin jos kyseessä on ns. kunnioitettava artisti) alkuperäisestä lähteestä otetaan mukaan vain jokin pieni osa, osa rytmiraitaa tai sooloa esimerkiksi, mutta se liitetään yhteyteen, jossa siitä tulee osa uutta teosta. En ymmärrä, miksi senkin kaltaista sämpläämistä tavataan pitää kovin rangaistavana, vaikka näistä uusista versioista ei voi alkuperäisen kappaleen tehneelle artistille olla mitään (no, ainakaan taloudellista) haittaa. Itse asiassa uudet versiot saattavat hyvinkin vetää yleisöä alkuperäisen kappaleen äärelle.
Toinen lukunsa ovat tietenkin ”taiteilijat”, jotka ratsastavat täysin aiemman kappaleen avuilla lisäämättä uuteen versioonsa mitään uutta paitsi jonkinlaisen jumpseen.
Hmm
Itse sanoisin, että moni demoscene- ja hiphop-muusikko samplaa varmasti mielellään toisiaan esimerkiksi CC-lisenssin puitteissa (oppiminen vertaisilta) ja laittaa biisejä uransa alkuvaiheessa ilmaiseksi nettiin (paremmat jakelukanavat), koska näin toimiminen on heidän näkökulmastaan järkevää. Näinhän homma toimi jo ennen CC-lisenssien ja Internetin yleistymistä.
Ainakaan minä en sodi tätä vastaan.
”Itse sanoisin, että moni demoscene- ja hiphop-muusikko samplaa varmasti mielellään toisiaan esimerkiksi CC-lisenssin puitteissa–”
CC ei lisenssinä tunnu aukeavan porukalle. Ylipäätään kaikki muut kuin All rights reserved aiheuttavat päänvaivaa kansalaisille. Tämän merkinnän YouTube-videoiden kommentaarissakin kinastellaan siitä luovuttaako tekijä oikeutensa, jos antaa teoksen public domain levitykseen. Tekijänoikeudeslainsäädännön perusteet kuuluvat toivottavasti tulevaisuudessa peruskoulun tai ainakin lukion oppimäärään.
Mulle väitettiin äskettäin, ettei en-Wikipediassa voi käyttää non-commercial lisenssiä, mutta attribution + share alike/same licence, jota itse pääasiassa käytän muille kuin henk.koht. tärkeille kuvilleni, kyl torppaa kaupallisten tahojen innon. Tai niin sitä luulis.
Jenkkiläisessä hiphop-lehti xxl:ssä on mun mielestä aika hyvä (Timbalandia puolustava) puheenvuoro aiheesta.
”If he looped up an obscure finnish LP that sold a hundred copies no one would be the wiser and the three record collectors who did know what was up would give the dude respect for getting his fingers dirty.” (http://xxlmag.com/online/?p=6979)
Kommenttaja lukiessa voi samalla harjoitellä räppienglannin luetunymmärtämistä.
Ok: On varmasti totta, että samanlaista hommaa tapahtuu koko ajan ja että vaikka Timbaland olisi tehnyt kunnollisen clearingin sampleista, niin Suni olisi tuskin hyötynyt koko jutusta. Se ei kuitenkaan mielestäni vähennä teon vääryyttä.
Jos härski kaupallinen eksploitaatio yleistyy musiikkimarkkinoilla, niin kannustimet uuden sisällön luomiseen alkavat kyllä ropista hiljalleen. Tärkein syy clearing-menettelyn saapumiseen hiphopin pariin oli varmasti siinä, että touhu muuttui alakulttuurista bisnekseksi. Mitä enemmän voitot muuttuvat rahavirroiksi, sitä tärkeämmiksi motivaattoreiksi immateriaalioikeudet nousevat. Ehkä.
”Hyi, hyi!” kommentoi Näkymätön käsi
Joku sitä paitsi murjaisee lehden kommenttiloodassa aika osuvasti:
Ei samplaamisessa mitään pahaa ole. Mutta se että samplaa kappaletta pitkän pätkän tekemättä sille mitään ja lätkii päälle rumpuloopin (minkä timbaland teki ensin 2005 jolloin julkaisi ”block party” soittoäänen) ja julkaisee kaupallisesti omanaan. Soittoääni oli Tempestin MOD versiosta vuodelta 2000.
Sitten 2006 timbaland ottaa melodian ja pitkät pätkät GRGn c64 SID versiosta (2002 tehty, GRG kysyi luvan Tempestiltä), suodattaa basson pois (ja lisää oman joka on paria nuottia vaille kopio alkuperäisestä) ja pilkkoo vähän uusiksi ja tekee Do IT:n…
Ongelma on siinä että kummassakaan tapauksessa mitään lupia ei edes kysytty… Jälkimmäisessä tapauksessa timbaland teki vähän enempi ”työtä” kappaleen parissa. Soittoäänen kanssa hän ei tehnyt mitään muuta kuin lätkäisi rumpuloopin päälle…
ja
Olen tietoisesti välttänyt tämän ikuisuuskysymyksen käsittelemistä. Missä kohtaa sample muuttuu plagioinniksi? Entä missä kulkee (tai tulisi kulkea) sitaattilainan raja? Ja miten määritellä ”fair use”? Minulla ei ole hyviä vastauksia näihin kysymyksiin. Siksi jätän ne mieluusti avoimiksi ja keskityn mieluummin Creative Commons -lisenssin puffaamiseen.
Kukaan ei ole kuitenkaan toistaiseksi tainnut olla tässä ketjussa sitä mieltä, että Timbalandin samplet olisivat mahtuneet reilun käytön piiriin: liian pitkä sample ja taloudellinen hyöty. Vääryys. Piste.
Olen myös sivuuttanut norjalaisen Glenn Rune Gallefossin osuuden tässä jupakassa. Detaljeista kiinnostuneet voivat tutustua Chris Abbotin erinomaiseen analyysiin prosessista.
Juuri näin. Clearing on hoidettu sangen epäammattimaisesti.
Remix64.com-sivustoa pyörittävän Markus Kleinin kommentti summaa aika hyvin sen, miksi moni ihminen kokee itsensä niin ärtyneeksi:
En ole tätä uutista seurannut muutoin kuin sun blogistasi. Onko siis levy-yhtiö julkaissut jossain kommenttia plagiointiväitteisiin ja puolustanut Timbalandia? (Pahoitteluni, jos olen epähuomiossa missannut linkin tai sitaatin, mutta tähän mennessä ovat olleet asianomistajat kavereineen eikä puolustuksesta ole kuulunut pihaustakaan?)
Luoja sentään, kyllä jokaista tämän blogin linkkiä on seurattava!!!1
(Ei edes.)
Totta puhuen Timbaland on tällä hetkellä ymmärtääkseni kiertueella, eikä häntä tai Geffenin ihmisiä ole saatu kommentoimaan asiaa.
Selkkaus itsessään tuntuu koko ajan keikkuvan kutkuttavan lähellä populaarijulkisuuteen tunkeutumista. USA:n MTV kiinnostui jutusta ja oli ilmeisesti yrittänyt saada kommenttia Timbalandilta:
”Remix64.com-sivustoa pyörittävän Markus Kleinin kommentti summaa aika hyvin sen, miksi moni ihminen kokee itsensä niin ärtyneeksi:
It’s the industry that issues the ’piracy is crime’ campaigns”
Eikö se täällä pyörivien mielestä ole? Piratismi rikos siis?
Tuota. Jätäpä olkiukko rauhaan. Sitaatteja pätkimällä saa toki aikaan metkoja vaikutelmia.
Se pääpointti aukenee suurimmalle osalle ihmisistä:
”Oma käsitykseni on, että — rahan teko (tai sen tavoittelu) siihen [hiphoppiin] jollakin tavalla — kyllä kuuluu, niinkuin suurimpaan osaan populaarimusiikkia.”
”Mielestäni käsityksesi on puhtaasti väärä – ainakin jos puhutaan harrastelijoiden kansoittamasta alakulttuurista. Harva niitä autotallibändejä rahan vuoksi perustaa.”
Eiköhän useimmilla autotallipumpuilla ole kuitenkin ainakin kaino haave elättää musiikilla joskus itsensä (eli tehdä sillä rahaa). Ja tässä musiikkityyleillä tuskin on eroja.
Ja sama pätee varmasti useimpiin taiteen alalajeihin. Pöytälaatikkokirjailijakin kirjoittaa epäilemättä puhtaasti omasta innosta ja kirjoittamisen halusta, mutta useimmat tarjoavat työtään, jos sen valmiiksi saavat, kuitenkin jossain vaiheessa kustantajalle.
Niin, se nyt kai vähän riippuu. Olen kyllä edelleen eri mieltä. En mä ainakaan itse koskaan haaveillut (tai haaveile) ammattilaispianistin urasta, vaikka moista on tullut harrastettua. Enkä haaveile saavani rahaa pöytälaatikkorunoistani.
Eikös se ikään kuin ole harrastuksen idea? Ettei olla ammattilaisia, vaan tehdään juttua omaksi iloksi. Sitten kun saadaan rahaa, niin sitten muututaan ammattilaisiksi. Ehkä moni sitten toivoo, että harrastuksesta tulee ammatti. Mene ja tiedä.
Mutta kuten jo aiemmin totesin: ”Mitä enemmän voitot [=harrastuksesta saatava hyöty] muuttuvat rahavirroiksi, sitä tärkeämmiksi motivaattoreiksi immateriaalioikeudet nousevat.”
Onhan se tietysti vaikea sanoa, mistä kukakin haaveilee.
Ehkä se, miten helposti harrastus on kaupallistettavissa, jos ylipäätään on, vaikuttaa myös odotuksiin. Pöytälaatikkorunoilija kirjoittaa omaksi ilokseen (tai surukseen) tietäen samalla, että tuotosten myyminen on melko vaikeaa. Jos taas on kirjoittanut omasta mielestään mukiinmenevän romaanin, vaikka vain harrastuspohjalta muun työn ohessa, haaveet sen kaupaksi saamisesta voivat olla suuremmat.
Mutta siitä väitteestä pidän kiinni, ettei musiikin laji vaikuta siihen, haaveileeko kaupallisesta urasta.
Olen täysin samaa mieltä. Musiikkilajilla tuskin on väliä.
Rock-unelmista:
Kai sillä sähköskebaan tarttuvalla skulaajalla aika usein on haaveena astua isolle lavalle kirkuvien tyttöjen eteen (tai jazzmiehen tapauksessa pienelle lavalle keski-ikäisten miesten eteen), toisin sanoen elää rockunelmaa, johon kiinteästi liittyy sellainen aika taloudellisesti vapaa elämäntyyli kuitenkin limusiineineen ja muine työsuhde-etuineen.
Plagioinnista keskustelua kirjallisuuden piirissä:
”Ever the controversialist, Posner is willing to entertain the idea that plagiarism is hardly the high crime that moralists in the media and the academy advertise it as”
http://www.calendarlive.com/books/bookreview/cl-bk-kirsch28jan28,0,5130367.htmlstory?coll=cl-bookreview
Ehkä puhun sitten vain omasta puolestani, mutta mua ei kiinostanut koskaan esiintyminen. Ammattilaispianistin urasta en haaveillut. Eikä mun kokemuksen perusteella moni muukaan. Saatan toki olla väärässäkin. Ehkä mulle sattui huonot kaverit.
Kun sitten aikoinana tein mod-musiikki eli träkkäsin, oli hienoa laittaa omia biisejä muiden kuultavaksi. Kun kaikki tekivät näin, pääsi näkemään miten muut olivat toteuttaneet erilaisia kikkoja ja pystyi parantelemaan niitä.
Hohto oli juuri siinä, että näki, miten kappaleet rakentuivat ja saattoi siten oppia niistä. Siinä iässä en kyllä osannut tätä motiivia näin eksplisiittisesti ilmaista.