Markus haastoi minut kirjameemiin, joka on jo tovin kiertänyt pitkin blogosfääriä. Ja haasteet on tehty vastattaviksi. Look ma, no hands!
1. Kirja, joka muutti elämäni
Öh, tällainen voisi olla vaikkapa Marja Valkaman Tiikeri-Topi. Jos en väärin muista, niin kyseessä on ensimmäinen kirja, jonka sain luettua omin voimin. On meinaan melkko help-po-lu-kui-nen.
2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Näitä on muutamia. Kaikkein useimmin on tullut luettua varmasti J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta. Ala- ja ylä-asteella tuli kahlattua läpi, ehkä jotain 4-5 kerran välillä. Jokseenkin hämmentävän kuuloista näin jälkikäteen.
3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Sellainen taaperoille suunnattu ärsyttävä elektroninen puhuva kirja. Tarvitsen jonkun, joka jaksaa inttää vastaan.
4. Kirja joka teki minusta hupakon
Ör, Erlend Loen Supernaiivi tai Jean Baudrillardin Cool Memories. Hupak, hupak.
5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Kyyneliin liikuttava kirja? Kuulostaa kummalle, mutta minuun teki aikoinaan suuren vaikutuksen Aino Kallaksen Lähtevien laivojen kaupunki. Löytyy samaa nimeä kantavasta novellikokoelmasta.
6. Kirja, jonka toivon tulevan kirjoitetuksi
Koko totuus, osa II: Toisaalta.
7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Liian monta nimettäväksi. Kenen vuoro olikaan tuoda tulitikut ja missä rovio roihuaa tällä kertaa?
8. Kirja, jota luen parhaillaan
Turhan monta, turhan monta. Michael J. Apter: Reversal Theory, Thomas Pynchon: Huuto 49, Antti Helin & Johan Tell: Mondo matkaopas: Lontoo ja yhä edelleen Laurence Sterne: Tristram Shandy - elämä ja mielipiteet.
Ja sitten on tietenkin muutamia hävettäviä tapauksia, kuten Dante Alighierin Jumalainen näytelmä, joiden loppuun saattamisen todennäköisyysprosentti lähestyy asymptoottisesti nollaa.
9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Useita. James Joycen Odysseus ja Søren Kierkegaardin Enten-eller (jos se joskus kokonaisuudessaan suomennetaan). Ehkä. Sitten eläkkeellä.
10. Haasta 5 bloggaajaa
Kokeilen haastaa seuraavat hiipparit: Jussi, Joanna, Teppo, Timo ja Suvi. Oikeudessa tavataan!
Avainsanat: alighieri, apter, baudrillard, helin, joyce, kallas, kierkegaard, kirjat, loe, meemit, pynchon, sterne, tell, tolkien, valkama

1 kommentti
Kommentit RSS 2.0-muodossa
torstai 12. lokakuuta 2006 klo 23.06
Timo
Jatkettu on..