Jatkuva funktio

Nöyrryin. Kävin hakemassa kaupasta maailman kaupallisimman vaihtoehtorockyhtyeen, Coldplayn, uuden Viva La Vida or Death And All His Friends -levyn.

Yllätin itseni. Inhoan nimittäin yhtyeen edellistä levyä, poikkitylsää X&Y:tä.

Uusi levy on kuitenkin toista maata. Englantilainen muusikko- ja säveltäjälegenda Brian Eno on onnistunut löytämään Coldplayn hyvät puolet. Laulaja Chris Martinin pompöösit sanoitukset toimivat, ja kappaleet ovat juuri niin omaperäisiä kuin hyvässä pop-musiikissa kuuluukin.

Ei tarvitse olla meedio nähdäkseen kuinka tuhatpäinen stadionyleisö hoilaa tippa linssissä Cemeteries of Londonin kertosäettä:

Singing la la la la la la eh
There’s no light over London today

Jotain rasittavaa yhtyeessä on vieläkin. Siitä kiinnostuminen tuntuu velvollisuudelta.

Coldplaytä ei voi ohittaa olankohautuksella. Ei vaikka haluaisi. Yhtyeestä on tullut osa sukupolvikokemusta.

Coldplayn eksistenssin ohittaminen olankohautuksella olisi musiikkikulutuksellista elistimiä puhtaimmillaan. Vähän sama kuin väittäisi olevansa autuaan tietämätön Simpsonit-televisiosarjasta tai Taru sormusten herrasta -kirjatrilogiasta.

Jokaisella on oltava mielipide Coldplaystä, minun sukupolveni U2:sta.

Avainsanat: coldplay, musiikki, nautinto, sukupolvikokemus

Hesari tuuttasi tänään melko isosti uutista kansainvälisen tutkimusryhmän suosituksesta vähentää kännyköiden käyttöä niiden säteilyn aiheuttaman kohonneen syöpäriskin vuoksi.

Kännykkäsäteilystä (eli radiotaajuisesta sähkömagneettisesta kentästä ihmiskehoon absorboituvasta energiasta) uutisoiminen herättää aina suuria intohimoja, ainakin teknologiatoimittajien parissa.

Omien kokemusteni mukaan uudet tutkimukset otetaan vastaan melko kriittisesti. (HS:n esittelemän vetoomuksen pohjalla ei tosin ymmärtääkseni ollut uutta tutkimusta.) Jakolinja kulkeekin jossain skeptikoiden ja pelonlietsojien välissä.

Tutkimuksen edistyminen on kuitenkin mielestäni tärkeä ja seuraamisen arvoinen aihe.

Itseäni kiinnostaisi tietää, kuinka helppo Suomessa on saada rahoitusta säteilyn vaikutusten tutkimiseen. Helpommin sanottu kuin tehty, luulen.

Ainakin Säteilyturvakeskus STUK:n tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski valitti helmikuussa, että “epäsuositulle tutkimusaiheelle” on vaikea saada lisärahoitusta.

Avainsanat: kännykät, säteily, terveys

Törmäsin viikonloppuna taas pitkästä aikaa ajatukseen, jonka mukaan toimittajiksi hakeutuu vain nimiään palvovia egoisteja, jotka haluavat nähdä pärstänsä lehdessä.

Ehkä näin on. Ovathan toimittajat käyttäneet juttujensa signeeraamisesta kieltäytymistä jopa työtaisteluaseena Yhdysvalloissa.

Mutta eivät kaikki rakasta oman nimen näkemistä jutun yhteydessä.

Esimerkiksi viikoittain ilmestyvä talouslehti Economist on pitänyt tiukkaa linjaa jutun kirjoittaneen toimittajan nimen julkaisemisen suhteen. Kun lehden päätoimittaja Bill Emmottilta kysyttiin syytä linjalle vuonna 2003, hän vastasi seuraavasti:

Allekirjoitusten kanssa murehditaan enemmän omista jutuista. Ilman allekirjoituksia huolehditaan enemmän koko lehdestä, sillä silloin toimittajan maine riippuu kokonaisuudesta.

Minusta Economistin linja on hieno. Sillä kuka jutun on kirjoittanut, ei pitäisi olla varsinaisesti merkitystä.

Osa kollegoista on puolestaan kertonut kiusaantuvansa oman kuvan läiskäisemistä jutun yhteyteen. Onko ihan pakko?

Ja sitten ovat tietenkin ne jutut.

Itse en esimerkiksi sanottavammin lämpene aikakauslehtien postmoderneista reppareista, joissa toimittaja kirjoittaa itsensä juttuun sisään. “Meitsi sitä, meitsi tätä. Sitten menin tiedotustilaisuuteen Cannesiin ja sain jaffaa.”

Tällaiset jutut tuppaavat olemaan tylsiä, eivätkä ne yleensä tee jutun aiheen käsittelystä kovin paljon läpinäkyvämpää. (Se kai on tarkoituksena subjektiivisten kokemuksien aukikirjoittamisessa?)

Ai niin, suuri osa kolumneista on myös täyttä roskaa, ja sama pätee myös valtaosaan blogeista. Mukaanlukien tähän.

Avainsanat: allekirjoitus, journalismi

Vuonna 1903 Suomen Työväenpuolue, sittemmin SDP, julkaisi Forssan ohjelmana tunnetun läystäkkeen, joka määritteli puolueen periaatteita lähes puoleksi vuosisadaksi. Siinä sanotaan näin:

Yleinen koulupakko. Maksuton opetus kaikissa oppilaitoksissa. Kansakouluissa maksuttomat opetusvälinekappaleet sekä ylläpito kaikille oppilaille, ylemmissä oppilaitoksissa niille, joka osottavat erityistä kykyä. Kansakoulu on järjestettävä kaikkien ylempäin oppilaitosten pohjakouluksi.

Vuonna 2008 puoluetta lähellä oleva Kalevi Sorsa Säätiö julkaisi koulutuspoliittisen puheenvuoron Valinnanvapaus, vastuu ja tasa-arvo. Siinä koulutuksen maksullisuudesta todetaan muun muassa seuraavaa:

Graduate Tax voitaisiin ottaa käyttöön siten, että maksuvelvollisuuden kertyminen kytkettäisiin opintojen kestoon.

Ei minulla mitään varmaa mielipidettä tästä graduate tax -ideasta ole. Politiikkaa? Hyi. Mutta onpahan vaan virrannut paljon vettä Loimijoessa.

Avainsanat: politiikka

Suomalainen Ampparit-palvelu kerää uutisia eri tiedotusvälineistä yhteen paikkaan. Ampparit myös laskee kuinka monta kertaa palvelun käyttäjät ovat nähneet uutisen (ja sen yhteyteen liitetyt mainokset).

Uutisia maailmalta.

Suosituimmat uutiset.

Onneksi on vaihtoehto valtavirralle: blogit. Mistä suomalaiset blogit keskustelevat? Blogilista.fi-palvelun ongelmista.

Avainsanat: journalismi, kansalaisjournalismi, media